Onpas täällä hiljaista O_O
Slipnot on kuulunut soittolistalleni vuodesta 2000 lähtien. Loistavaa jenkkimetallia.
"The More the merrier" sanonta kyllä osuu tässä yhtyeessä kohdalleen loistavasti. Shawn Crahanin ja Chris Fehnin perkussionit kruunaavat jo valmiiksi hyvän setin mainiosti. Yleisilme bändillä on teatraalinen, joskin ei mielestäni mitenkään silti ajaudu kliseiseksi.
Vanhemmilla levyillä läpikäydyt nu-metal pakotteet kuulostavat edelleen hyviltä ja nykyiset huomattavasti vapaammat kappaleet tuovat esille sen, että yhtye jaksaa jatkaa sillä linjalla miltä itsestä tuntuu parhaalta.
Laulaja Taylor sanoi muistaakseni viimeisimmän albumin julkaisun yhteydessä, että nyt hän voi laulaa puhtaasti osan, kun aiemmin ei kukaan olisi ottanut tosissaan Iowalaista junttibändiä joka olisi tullut haalarit yllä lavalle ja laulaja olisi luritellut puhtaasti.
Kaikki levyt löytyy hyllystä, mukaanlukien "Mate, Feed, Kill, Repeat". Loistavia tuotoksia kaikki, mutta suosikki kappaleiksi voisin mainita muutaman: Spit it out, Surfacing, Eyeless, (sic), The Heretic Anthem, Wait and bleed, My plague, Psychososial, Vermilion pt.1&2, Snuff. Noin muutaman mainitakseni

Livenä olen kerran nähnyt, tämän vuoden sonispheressä, eikä tuottanut pettymystä. Show oli mainio, vaikkakin ilman Paul Graytä.