niin, in flames tosiaan on juurikin se bändi, joka sai miut "kuuntelemaan musiikkia". toki sitä radiosta tuli silleen ohimennen kuultua, muttei ollut juurikaan mitään tiettyjä bändejä mitä tykkäsi kuunnella. eniveis, veljien playlistiltä tuli bongailtua kappaleet "borders and shading" ja "the quiet place" - se oli varmaan rakkautta ensi kuuntelemalla. :o en ollut silloin vielä kunnollinen nörtti, joten tyydyin kuuntelemaan vain noita kahta biisiä. joskus sitten keksin lataamisen jalon taidon, ja kohtahan koneella olikin koko tuotanto. siitä asti tää onkin ollut aika ehdotta miun lempibändi, eli... 4-5 vuotta? söpöä.
in flamesissa itteeni viehättää varmaan helvetin hyvän musan&laulun lisäksi se, että vaikka tunnistan kappaleen heti kun se alkaa soimaan (en nimeltä todellakaan), en ikinä ole kyllästynyt yhteenkään biiseistä. ja toisin kuin muita bändejä, in flamesia pystyy kuuntelemaan ihan milloin vain. lisäksi mikään kappale ei miun korvaan kuulosta samalta kuin toinen (mikä on hyvin yleinen vika muissa bändeissä).
mutta, nyt vähän ärsyttää tää näiden nykyinen tuotanto. etenkin viimesin levy. onhan se hienoa, kun nää kehittyy (oletettavasti vielä haluamaansa suuntaankin), mutta ite tykkään paaaaljon enemmän vanhemmasta tuotannosta. uudempi tuntuu jotenkin niin 'ei-in-flames':ilta. plus se kuulostaa pelottavan paljon samanlaiselta kuin jotkut toiset bändit (mitä en vanhemmista levyistä ole ikinä hoksannut). että joo, vuodatusvuodatus. :---D
ja jos lempibiisejä pitää mainita; kuten sanoin, tykkään kaikista biiseistä, mutta erityisesti tulee kuunneltua varmaan "borders and shading", "the quiet place", "dead end" (naislaulaja + in flames = ♥), "metaphor", "dawn of a new day", "world of promises" ja sit kaikki instrumentaaliset.
/ BTW in flamesista tykkäilevät: tiesittekö laulaja anders fridénin sivuprojektista, passengerista? täysin erilaista kuin in flames, mutta siitä huolimatta aivan mahtavaa. kantsii kuunnella. harmi että niillä on vain yksi levy, saa nähdä että tuleeko niitä edes lisää. :'c