
Logo ei taida olla sitten mikään alkuperäinen.
WikipediaP!nk, oikealta nimeltään Alecia Beth Moore (s. 8. syyskuuta 1979, Doylestown, Pennsylvania) on yhdysvaltalainen poprock-laulaja.
Pink kuunteli lapsena paljon muun muassa Madonnan, Whitney Houstonin ja Mary J. Bligen musiikkia. Hänen lauluaan on verrattu Janis Jopliniin, joka on myös yksi Pinkin idoleista. Muuten hän oli varsin epätavallinen teinityttö, sillä hän pukeutui hiphoppariksi ja harrasti skeittausta. Pink lauloi jo nuorena Philadelphiassa rapryhmä Schools Of Thoughtin taustana. Hieman myöhemmin hän liittyi naisten muodostamaan R&B-musiikkiryhmään. Hän kuitenkin lähti ryhmästä erimielisyyksien takia ja aloitti soolouransa LaFace Recordsin luotsaamana vuonna 2000. Hänen ensimmäinen singlensä oli "There you go" . Levy yllätti monet myymällä odotettua paremmin. Myös M!ssundaztood menestyi todella hyvin tuottaen useita hittejä vuonna 2001. Missundaztood toi Pinkin laulajien tähtikaartiin, mutta vuoden 2003 Try This menestyi heikommin saaden välttäviä arvosteluja, vaikkakin albumin kappale Trouble on voittanut palkintoja. Vuonna 2006 julkaistu I'm Not Dead alitti myös myyntiodotukset, vaikka sai pääasiassa hyvät arvostelut.
Parhaiten tunnettuja Pinkin hittejä ovat olleet muun muassa "Lady Marmelade" (Christina Aguileran, Myan ja Lil' Kimin kanssa), "Just Like a Pill", "Don't Let Me Get Me", "Family Portrait", "Trouble", "Get The Party Started", "Sweet Dreams" Redmanin kanssa sekä "Stupid Girls".
Ensimmäinen I'm Not Dead -albumin single "Stupid Girls" aiheutti Yhdysvalloissa kohua musiikkivideonsa vuoksi. Videolla Pink pilkkaa omasta mielestään "turhia julkkiksia", eli muun muassa Paris Hiltonia, Jessica Simpsonia sekä Lindsay Lohania. Pink myös näytteli vuonna 2006 julkaistussa kauhuelokuvassa Catacombs.
Pinkin viidennen albumin single "So What" julkaistiin 18. elokuuta 2008 Yhdysvalloissa. Itse albumi, nimeltään "Funhouse", julkaistiin vuoden 2008 lokakuussa.
Pinkin levyjä on myyty maailmanlaajuisesti yli 25 miljoonaa kappaletta.
Oma kommenttiP!nk on ihan mukavaa kuunneltavaa aina välillä. Tästä perus popista minä pidän. Parhaat biisit ovat mielestäni ''Stupid Girls'' ja ''So What''. Stupid Girlsia kuuntelin heti kun se tuli - The Voice pyöritti sitä biisiä siellä päivästä toiseen. Nyt jonkin aikaa sitten julkaista So What on taasen MP3:sessani.
Kaikki taitavat tuntea P!nkin, mutta kuunteleeko kukaan?