Kirjoittaja Aihe: Beherit  (Luettu 1157 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Ylinatsiperkele

  • Vieras
Beherit
« : 05.04.09 - klo:22:11 »
Beherit on Rovaniemellä vuonna 1989 perustettu black metal -yhtye, jota yleisesti pidetään ensimmäisenä suomalaisena black metal -bändinä.

Beherit on tunnettu erittäin rosoisesta ja karkeasta tyylistään. Myös bootleg-albumi The Oath of Black Bloodilla on todella huono äänenlaatu, mikä johtuu siitä että levy muodostuu kokonaan bändin ensimmäisistä demoista jotka on nauhoitettu kotioloissa. Legendan mukaan Beherit käytti levyn tekoon saamansa budjetin alkoholiin, minkä seurauksena levyä ei voitu tehdä. Myöhemmin The Oath of Black Blood re-masteroitiin ja julkaistiin uudestaan. Uudessa painoksessa levyn kansi on väritetty.

Toinen levy Drawing Down The Moon oli studiossa äänitetty. Levy sekoitti klassiseen black metalliin uusia elementtejä, joka antoi levylle sen klassisen ja progressiivisen aseman. Drawing Down the Moon on yksi suomalaisen black metallin kulmakiviä.

Sitten Beherit lakkasi olemasta, mutta bändin keulahahmo Marko Laiho jatkoi musiikin tekemistä tekemällä "koneellista rituaalimusiikkia" black metallin hengessä. Beherit siis julkaisi kaksi elektronista albumia, H418ov21.C ja Electric Doom Synthesis.

Nyt Beherit on lähes 15-vuoden tauon jälkeen julkaisemassa uutta black metal -albumia nimeltä Engram, joka julkaistaan 9.4.2009. Mielestäni tämä on aivan helvetin hienoa, mutta toki Marko Laiho voi pettää meidät kaikki ja onkin tehnyt aivan p*skan levyn. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta, ennakoiden mukaan levy on sekoitus Electric Doom Synthesisiä ja Drawing Down the Moonia. Jatkaako Beherit rosoista tyyliään vai onko luvassa korkeatasoista rumbaa? Se jää nähtäväksi, sillä aikaa on enää muutama päivä.

Aluksi en pitänyt Beheritistä ollenkaan. Sen juro ja rosoinen tyyli ajoivat meikäläisen pois luotaan, niin kuin luultavasti monet muutkin. Myöhemmine pääsin siihen sisään ja tajusin sen todellisen nerouden. Tämä bändi on kultaa, legenda ja suomalaisen black metallin edelläkävijä. Uutta levyä odotelless, jäämme näihin tunnelmiin.
« Viimeksi muokattu: 11.04.09 - klo:19:27 kirjoittanut Ylinatsiperkele »

Ylinatsiperkele

  • Vieras
Vs: Beherit
« Vastaus #1 : 11.04.09 - klo:19:30 »
Sorge, mutta nyt tuli tuplat.

Engram tuli ja meni, itse alennuin näin kamalassa mielentilassa pienoiseen waretukseen, ja tämä on kyllä ehdottomasti paras levy Beheritiltä. Tällä kertaa ei olekkaan niin primitiivistä menoa kuin ennen, biisit nerokkaita ja mukaansa tempaavia sekä äänenlaatukin kohdallaan, vaikka syystä tai toisesta kaipaa Beheritin rosoista tyyliä. Vippaisiko joku 16€, että saisin itse levyn ostettua?

Ja sitten kun mustalle metallille tuli aivan oma aluekkin, niin eikös tempaista tämä sinne muiden blackäreiden seuraksi? Kiitos.

Poissa Sofi Oksanen

  • Jäsen
  • ***
  • Viestejä: 135
Vs: Beherit
« Vastaus #2 : 23.07.09 - klo:23:10 »
Ihan hyvältä tää kuulostaa tälleen nopeesti Spotifystä kuunneltuna..johtunee varmaan siitä et BM on yleisestikin lähellä sydäntä
"vuosien saatossa ovat sisäelimetkin
syöpyneet jopa siihen pisteeseen, että täytyy paskantaa verta suoraan suun
kautta"

Ylinatsiperkele

  • Vieras
Vs: Beherit
« Vastaus #3 : 09.11.10 - klo:14:28 »
Engramin ostin joskus vuoden alussa ihan hyllyynkin. Pitäisi noi muutkin saada jossain vaiheessa kerättyä.

Poissa Swastikalotus

  • Laiskuri
  • *
  • Viestejä: 1
Vs: Beherit
« Vastaus #4 : 19.05.11 - klo:00:56 »
Engram tuli ja meni, itse alennuin näin kamalassa mielentilassa pienoiseen waretukseen, ja tämä on kyllä ehdottomasti paras levy Beheritiltä.
Engram, paras, mitä? Engram on Beheritin ylivoimaisesti heikoin julkaisu. Vieläkin kaduttaa, että tuli maksettua siitä kasetista 10 euroa. Ja ennen kuin kukaan sanoo mielipiteistä mitään, sanon jo nyt, että hänen mielipide on yksinkertaisesti väärä.

Drawing Down The Moon. Huhuh.

Poissa Max

  • Tulokas
  • **
  • Viestejä: 71
  • Sukupuoli: Mies
    • Kahvitauko
Vs: Beherit
« Vastaus #5 : 19.05.11 - klo:19:23 »
Pitääkin varmasti kuunnella tuo ennenkun vastaan mitään.

Ylinatsiperkele

  • Vieras
Vs: Beherit
« Vastaus #6 : 10.11.12 - klo:17:09 »
Engram tuli ja meni, itse alennuin näin kamalassa mielentilassa pienoiseen waretukseen, ja tämä on kyllä ehdottomasti paras levy Beheritiltä.
Engram, paras, mitä? Engram on Beheritin ylivoimaisesti heikoin julkaisu. Vieläkin kaduttaa, että tuli maksettua siitä kasetista 10 euroa. Ja ennen kuin kukaan sanoo mielipiteistä mitään, sanon jo nyt, että hänen mielipide on yksinkertaisesti väärä.

Drawing Down The Moon. Huhuh.
Blaablaaväärämielipideblaapeppukipeys, ime nyt jo munaa. Eiku makuasioistahan ei voi muutakun kiistellä.

Poissa Ylinatsiperkele

  • se jätkä kekä teki ne poliisimurhat
  • Tulokas
  • **
  • Viestejä: 88
  • Sukupuoli: Mies
  • www.ropelo.net
    • röpelö
Vs: Beherit
« Vastaus #7 : 01.06.14 - klo:23:40 »
vittu olit oikeassa ddm on paras

Poissa Ylinatsiperkele

  • se jätkä kekä teki ne poliisimurhat
  • Tulokas
  • **
  • Viestejä: 88
  • Sukupuoli: Mies
  • www.ropelo.net
    • röpelö
Vs: Beherit
« Vastaus #8 : 01.06.14 - klo:23:53 »
vittu olit oikeassa ddm on paras
näin on marjat
varsinkin kasettina metsän ja oluen kanssa nautittuna

 


Email
Äänivalli 2008 - 2015
Sivustolla olevat mainokset saattavat kerätä ja jakaa evästeitä tai muita tietoja